Tekijä: Sarita Ruuhinen

Tutkimusten mukaan ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein. Siitä voi olla hyötyä, jos haluaa keskittyä ja painaa asioita muistiin. Kasvoihin koskeminen kutenkin tuo käsissä mahdollisesti olevat virukset lähelle suuta, nenää ja silmiä eli paikkoihin, joista virus voi päästä lisääntymään kehossa. Mutta miten ihmeessä pystyy olla koskematta kasvoihin, jos se on tiedostamatonta? Immutouch tarjoaa tähän ratkaisun. Immutouch on älykäs ranneke, joka alkaa värisemään aina, kun kosketat kasvojasi kädelläsi. Värinä lakkaa vasta sitten, kun viet käden pois kasvoiltasi. Rannekkeen voi laittaa joko vain hallitsevaan käteen tai molempiin käsiin. Ranneke näyttää yksinkertaiselta, sillä siinä ei ole näyttöä, painikkeita tai hienoja yksityiskohtia. Rannekkeen tärkein…

Read More

Tietoisuus akustisesta ympäristöstämme lisääntyy koko ajan uusien tutkimusten ja kokemusten myötä. Esimerkiksi Akustiikan laitos Aalto Ylliopistossa tekee Suomessa tutkimusta akustiikan alalla. Yhä useampi uusi rakennus suunnitellaan tarkkojen akustisten mallien perusteella siten, että tilat ovat viihtyisiä ja turvallisia. Uusista julkisista tiloista löytyykin paljon akustista materiaalia, esimerkiksi akustiikkalevyjä. Myös vanhoja rakennuksia saneerataan. Akustiikkapaneelien asennus kotiin Akustiikkapaneeleita asennetaan paljon myös koteihin. Usein kysymyksessä on kotiteatterin tai musiikinkuunteluhuoneen akustiikan parantaminen. Yhä useammin akustoidaan olohuone, joka toimii myös viihtyisänä kotiteatterina. Lähes aina akustoimisessa kysymykseen tulee vaimennusmateriaalin lisääminen tilassa. Meille jotka emme rakenna konserttisaleja, akoistiminen käytännössä tarkoittaakin vaimennusmateriaalin lisäämistä tilaan. Tilat ovat valmiiksi liian kaikuisia, koska…

Read More

Brittiläinen yhtiö Zanco on tuonut markkinoille maailman pienimmän puhelimen nimeltään Tiny T1. Kickstarter-palvelussa on käynnissä joukkorahoitus kyseiselle puhelimelle. Hanke ylsi tavoitteeseensa jo parissa päivässä. Tiny T1:n valttikorttina on lähes olematon koko ja edullinen hinta. Puhelin nimittäin maksaa laturin kanssa vain reilut 30 euroa. Laitteiden toimitus aloitetaan toukokuussa. Koon ei pidä antaa hämätä. Vaikka Tiny T1 näyttääkin lelulta, se on täysin toimiva mobiililaite. Se on tarkoitettu puhumiseen ja tekstiviestien lähettämiseen ja vastaanottoon. Siinä on myös Bluetooth-yhteys. Tiny T1 toimii vain 2G-verkoissa. Se on 46,7 millimetriä korkea, 21 millimetriä leveä ja 12 millimetriä paksu. Paino on vaivaiset 13 grammaa. 0,49 tuuman OLED-näytön…

Read More

Saksassa useita vuosia maataloustraktorina käytetty Unimog-traktori on tulossa myös Suomeen. Erityistä on 80 kilometrin tuntivauhti sekä koneen monikäyttöisyys.  Unimog on Mercedes-Benziin kuuluva traktori, jonka ominaisuudet ovat lähellä kuorma-autoa. Legendaarisen Unimogin nimi tulee alkuperäisestä nimestä Universal-motor-gerät (Yleiskäyttöinen moottoroitu työkone). Työlaitealustoja U216-U530 onkin totuttu näkemään mitä erilaisimmissa työtehtävissä putkirakennusprojekteista sammutus- ja viranomaistehtäviin.  Nyt se on tulossa myös meidän pelloillemme. Viime vuosina Mercedes Benz on tarjonnut Unimogeja aktiivisesti myös maatalouden tarpeisiin.  Unimogiin on saatavilla 1 000 lisälaitetta mukaan lukien traktorin perinteiset etu- ja takanostolaitteet. Etu-ulosotosta saa 160 kW:n tehon, jolloin Unimogin edessä voidaan käyttää vaikka suuritehoisia lumilinkoja. Takaulosoton maksimiteho on 220kW.  Kattavasta varaosavalikoimasta voi valikoida jokaiseen työtehtävään tarvittavat osat.  Unimog on rekisteröitävissä T1b-luokan traktoriksi alkuvuodesta 2018 alkaen suurimman sallitun ajonopeuden ollessa 80km/h. Unimogin huippunopeus voidaan pudottaa ohjelmoimalla 60 kilometriin tunnissa, jolloin sitä voidaan kuljettaa traktorikortilla.…

Read More

Pyöräillessä muun liikenteen seassa on tärkeää tulla nähdyksi. Huono havaittavuus on paha riskitekijä pyöräillessä pimeällä ja talviolosuhteissa. Heijastimien ja valojen rinnalle on vastikään kehitetty pyöräilykypärä, jossa on tehokkaat led-valot. Yhdysvalloissa joukkorahoituksella suunniteltu ja kaupallistettu pyöräilykypärä on nyt myös Suomessa. Lumos-kypärä on maailman ensimmäinen älykäs pyöräilykypärä, jossa valot, jarruvalot, vilkut, hyvä istuvuus ja palkittu muotoilu muodostavat yhden toimivan kokonaisuuden. Lumos-kypärän etuosassa on kymmenen valkoista ja takaosassa 38 punaista led-valoa. Takaosan ledeistä muodostuu kolmio ja nuolimaiset suuntavilkkujen valot. Kypärässä on integroitu kiihtyvyysanturi.  Kauko-ohjaimen sisäänrakennettu liikkeentunnistin havaitsee vauhdin hiljentymisen, jolloin kaikki jarruvalot syttyvät ja kirkastuvat.  Pyöräilijä hallitsee suuntavilkkujen käyttöä ohjaustankoon kiinnitettävän pienikokoisen kauko-ohjaimen avulla,…

Read More