Raha- ja uhkapelien pelaaminen on yksi suosituimmista harrastuksista ympäri maailman, oli kyse sitten kasinopeleistä netissä tai vaikkapa vedonlyönnistä vinttikoirakisoista.
Uhkapelaaminen on hauskaa ja mahdollisesti tuottoisaa hupia, mutta siihen liittyy myös varjopuolia. Vastuullinen pelaaminen on viime vuosikymmenien aikana noussut yhä suurempaan rooliin, ja hyvä niin: mitä nopeammin peliongelmainen saa apua, sitä pienemmäksi jäävät ongelmapelaamisen haitat.
Tässä artikkelissa käsittelemme vastuullista pelaamista kolmesta eri näkökulmasta: pelifirman, pelaajan ja valtion kannalta. Aloitetaan mielestämme tärkeimmästä, eli pelifirmoista itsestään, joiden suhteen tilanne on tietyllä tapaa pulmallinen. Usein vastuullisen pelaamisen kehittäminen ei nimittäin sinänsä kasvata yrityksen tuottoja vaan pikemminkin päinvastoin.
Pelifirman vastuu
Netti pitää nykyään huolen todella suuresta osasta maailman vedonlyönnistä ja kasinopelaamisesta. Uhkapelaamisen kenttä on edelleen hyvin erilainen maasta riippuen, mutta suurin osa Euroopan maista sallii rahapelien pelaamisen myös kansainvälisillä sivustoilla. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että vastuullinen pelaaminen ei ole ainoastaan kansallisen monopolin harteilla, vaan sitä on edellytettävä myös ulkomaisilta toimijoilta.
Monet etenkin pohjoismaiset nettikasinot ovat ottaneet viime vuosina askelia oikeaan suuntaan, mitä tulee vastuulliseen pelaamiseen. Yksi parhaista esimerkeistä on Maltalta käsin toimintaansa pyörittävä ruotsalainen pörssiyhtiö Mr Green, jonka lanseeraama Green Gaming on otettu ilolla vastaan myös Ruotsin valtion omistaman Svenska Spelin toimistolla. Mr Greenin toimitusjohtajan Jesper Kärrbrinkin mukaan kyseessä on uusi järjestelmä, jonka avulla yritys voi muun muassa tunnistaa ongelmapelaajat ajoissa ja välttää markkinointimateriaalin lähettämistä heille jatkossa ilman, että pelaajien tarvitsee pyytää sitä itse.
Green Gaming on merkittävä edistysaskel nettikasinoalalla erityisesti siitä syystä, että se on loistava esimerkki niin sanotusta itsesääntelystä. Kyseessä on pelifirman puolelta täysin vapaaehtoinen askel kohti ”vihreää”, kestävämpää pelaamista, jossa pelaajasta pidetään huoli. Ongelmien ennaltaehkäiseminen on elintärkeää kaikissa riippuvuuksissa, eikä peliriippuvuus ole poikkeus. Onkin todella ilahduttavaa, että nimenomaan kansainvälisten pelifirmojen puolelta on nähty tämän kaltaisia ensiaskelia kohti vastuullista ja reilua pelaamista, jossa moraaliseikat asetetaan kylmän voitontavoittelun edelle. Se kun parantaa samalla koko alan mainetta.
Pelaajan vastuu
Vaikka pelifirman vastuu onkin vastuullisen pelaamisen suhteen se suurin, ei pelaajan omaa vastuuta kannata sitäkään unohtaa. Jokainen meistä tekee päätöksensä loppukädessä itse, ja esimerkiksi jo kehittyneeseen peliongelmaan on osattava hakea apua. Mikäli ongelmaa ei osaa edes epäillä, on avunsaaminenkin hankalaa – oli pelifirma sitten kuinka vastuullinen tahansa.
Toki pelaajan vastuu liittyy aina läheisesti myös yrityksen vastuuseen. Jos pelifirmat markkinoivat tarjouksiaan harhaanjohtavasti, suurentelevat peliensä voittomahdollisuuksia (hyvänä esimerkkinä Veikkauksen ”suomalainen voittaa aina”) tai houkuttelevat asiakkaita lähinnä fantasiaan perustuvilla mielikuvilla, on se samalla suoraan vastuullinen myös uhkapeliongelmien lisääntymisestä. Vastuullinen ja reiluun pelaamiseen todella panostava pelialan yritys pitää järjen mukana markkinoinnissaan ja kertoo tarjouksiensa ehdoista aina selkeästi.
Jotta pelaaja osaa kantaa vastuunsa ja tunnista ongelmapelaamisen merkit ajoissa, pitää nettikasinoiden tehdä oma osuutensa. Esimerkiksi yllä mainitulta Mr Greeniltä löytyy kattava valikoima työkaluja oman pelaamisen hillitsemiseksi ja suoraa ammattiapua sitä tarvitseville. Lisäksi reilu peli on sivustolla koko ajan läsnä. On paljon helpompaa huomata pelaavansa liikaa – ja ymmärtää, että kyseessä on oikea ongelma – kun pelifirma itse mainitsee siitä peliensä yhteydessä selkeästi.
Kun kaikki pelaamisen vaarat ja mahdollisuudet on esitetty totuudenmukaisesti, kumpaakaan puolta liioittelematta tai vähättelemättä, voidaan pelaajan vastuusta puhua vakavammin. Juuri nyt tämä toteutuu valitettavasti vain osalla kasinoista, oli kyse sitten nettipelaamisesta tai live-peleistä.
Valtion vastuu
Lopuksi on otettava käsittelyyn vielä se kolmas vastuunkantaja eli valtio. Keskustelu rahapelaamisen valtion monopoleista on käynyt kiivaana ympäri Euroopan, ja moni valtio on ilmaissut huolensa siitä, kuinka kansainväliset toimijat eivät toimi tarpeeksi vastuullisesti.
Totta ainakin toinen puoli, sillä kyllähän täysin lisensoimaton pelimarkkina tietäisi sitä, että alalla toimisi valtava määrä epäluotettavia nettikasinoita. Monesti tässä keskustelussa kuitenkin unohdetaan se, että Euroopassa esimerkiksi LGA:n ja MGA:n lisensseillä toimivat kasinosivustot noudattavat tiukkoja lisenssimääräyksiä, joita valvotaan kolmannen osapuolen toimesta. Näitä kasinoita – sekä niille pelejä valmistavia yrityksiä – valvotaan todella tiukasti, eikä lisenssin evääminen ole mitenkään tavatonta.
Kolikon kääntöpuolella on tässäkin tapauksessa kylmä käteinen. Esimerkiksi Suomessa valtion monopoliaseman murtuminen tuntuu huolestuttavan lähinnä niitä tahoja, jotka saavat Veikkauksen (ja RAY:n) monopolista henkilökohtaista rahallista hyötyjä. Pelialan kotimaiset nokkamiehet jaksavat aina mainita Veikkauksen hyväntekeväisyyteen ohjaamista rahoista, jotka tulevat tietenkin tarpeeseen, mutta muistavat myös pitäytyä visusti nostamatta esiin muutamia muita seikkoja.
Kuinka vastuullisena voidaan pitää esimerkiksi peliautomaattien sijoittamista lähes jokaisen kauppaan ja kioskiin? Mikä on valtion vastuu, kun uhkapelejä markkinoidaan televisiossa, netissä ja katumainonnassa häikäilemättä? Ja jos kyseessä on reilu pelaaminen, miksi esimerkiksi suosituimpien Veikkauksen vedonlyöntimuotojen palautusprosentti on surkea?
Tokihan rahapelimonopoli ohjaa Suomessakin osan tuotoista peliongelmaisten auttamiseen, mutta riittääkö se? Vastuullisempaa pelaamista saattaisi Suomen valtion osalta olla tiukempi säätely myös omaa monopolia kohtaan. Sitä kuuluisaa ennaltaehkäisevää toimintaa olisi ongelmien syihin puuttuminen, kun siihen kerran on mahdollisuus – ei niiden hoitaminen jälkikäteen. Ei varsinkaan maassa, jossa uhkapeliriippuvaiset altistuvat pelimainonnalle lähestulkoon väistämättä. Olisikohan Suomen valtion aika ottaa mallia kansainvälisiltä toimijoilta – ja samalla harppaus kohti vihreää, kestävää pelaamista?