Kilpailu: Varmistaudu vuoden 2012 erityistilanteisiin – osallistu kilpailuun ja voita korvaamaton selviytymistyökalu

Oli loppusyksyä illalla,kun pyöräilin kotiin töistä.yhdessä kohtaa on usemmat liikennevalot peräkkäin,ajelin hiljalleen edellisistä valoista isommalle keskuskorokeelle(tarkoitettu pyöräilijöille ja jalankulkijoille),kun yhtäkkiä auto syöksyy tämän korokkeen yli(autossa ei minkäänlaisia valoja päällä)mun ja parin jalankulkijan välistä,jotka odottivat toisessa reunassa valon vaihtumista.Kyllä olin niin ällikällä lyöty,ennekuin tajusin miten pienestä kaikki oli kiinni,jos olisin ajanut reippaammin, olisin jäänyt tuon auton alle ja se olisi ollut siinä,pahaa jälkee olis tullut.En tänä päivänäkään tiedä,mitä mysteeriautonkuljettaja ajatteli kaahatessaan noin,oliko aineissa.Sen verran säikähdin,että siirryin bussikauteen.En tiedä ilmoittiko kukaan kaahailijasta poliisille,siinä oli paljon autoja,kun oli iso risteys.Kyllä muistan tapahtuman joka kerran ,kun kuljen paikan ohi.Itse yritän liikkuessani huomioida mahdollisimman paljon muita autoilijoita,pyöräilijöitä ja jalankulkijoita,mutta tota tilannetta ei voinut mitenkään ennakoida.

Uin haitten seassa Etelä-Kiinan merellä, pääsin rantaan viime tingassa, mutta ei tämä vielä mitään, maapallo on tuhon partaalla ja minusta tulee valaistunut Buddha ennen sitä !

Selviytymistarinoita voisin kertoa ulkomailta montakin mutta otetaan esimerkiksi ihan kotisuomesta oleva tarina joka sattuipi vielä 26.12.2011.

Kaikkien tuntema myrsky saapui suomeen ja sattuipa niin että se osui todella rajuna meidän kohdalla. Aamulla kun heräsi ja katsoi ikkunasta ulos niin oli tontilta kaatunut muutamia puita. Kun pääsin alakertaan niin ulkoa alkoi kuulumaan lasten mielestä jättiläisen askeleita ja ne lähesty meitä. No puitahan siellä ulkona alkoi kaatumaan niinkuin keiloja keilaradalla. Ulos ei uskaltanut mennä ettei isot puut kaadu päälle.

Samalla meni sähköt ja siitä 4h päästä meni kännykkäverkko. No nykyaikana kun olet ilman nettiä, sähköä ja matkapuhelinverkkoa niin jännäkakka siinä housuun meinas tulla.

Kun suurin osa tonttimme puista oli kaatunut niin uskaltauduin ulos katsomaan tilannetta. Pihatiemme on 350m pitkä ja siihen oli kaatunut 22 puuta ristiin rastiin. Tontilla oli noin 30 puuta nurin ja yksi niistä talon päällä ja yksi ulkovessan tuhonneena.

Kun ei ollut sähköä niin ei tiennyt maailman menosta mitään. Ei ollut radiota joka olisi toiminut pattereilla niin iltaa kohden alkoi hieman mietityttään mitä tekis.

56h päästä saimme sähköt ja 63h päästä kännykkäverkon takaisin.

Kyllä oli lapsille aika haastavaa olla ilman sähköjä ja muita nykyajan mukavuuksia.

Olin viettämässä uutta vuotta Helsingissä ystävieni kanssa vuonna 2009, jolloin kaikki oli sujunut kuin pitikin alkuillasta, lähdin ennen puolta yötä kävelemään takaisin tätini asunnolle, jossa sain yöpyä. Äkkiä kuului iso rasahdus tien vierestä, ja sieltä hyppäsi eteeni joku mies, säikähdin todella kovasti, vielä kun minulla on paniikkihäiriö, niin se ei auttanut tilannetta yhtään, että olisin lähtenyt karkuun.
Mies veti aseen esiin ja käveli hitaasti viereeni, osoitti aseella minua ja vaati antamaan huumeita jos minulla olisi. En itse käytä, joten sanoin hänelle, että ei ole.
Hän tuli lähemmäksi minua ja vei aseen kaulalleni, sitten tajusin toimia ja potkaisin miestä haaroihin. Lähdin juoksemaan, ja pysäytin ensimmäisen auton, jolloin selitin tilanteen ja pääsin turvassa kämpälle.

Tämä kommellus sattui muutama päivä sitten. Toki näitä sattuu meidän huushollissa usein mutta tämä nyt vielä mielessä. Mies tuli myöhään töistä ja oli puhe, että ehdittäis kaupassa käymään. Sanoin hälle että vie koirat jo autolle niin puen ja tulen perässä. Aattelin tietysti että hällä avaimet autossa kun just oli pihaan ajanut. Menin ulos ja pamautin oven perässäni kiinni. Eiköhän isäntä kysäise onko minulla avaimia. Minullako?? Eikö ne autossa ole paikallaan?….ei olleet… No ei hätiä mitiä, mies kahlasi umpihangessa vara-avainta hakemaan. Minua alkoi jo palella, en ollut pukenut edes sukkia kenkiin kun vain kaupassa lähdin käväisemään, ohut pusero anorakin alla ja farkut ilman sukkahousuja, avopäin ja avokäsin. No kas kummaa, vara-avainta ei löytynytkään! Menin sitten lähes avojaloin sinne hankeen minäkin ihmettelemään mokomaa tilannetta. Avain oli kadonnut. Emme keksineet muuta selitystä kuin talitintti vienyt sen, avain oli semmoisessa paikassa että passaisi linnun ottamaksi. Sittenpä alkoikin lievästi sanottuna sanaharkka MITÄ NYT TEHDÄÄN. Ikkuna rikki? No ei hitossa, en suostunut siihen. Uusi keskeneräinen talo, kalliit ikkunat. Lopulta ainoaksi ratkaisuksi jäi kiivetä yläpohjaan kattopellin ja villojen väliseen tilaan ja särkeä parven katosta ilmansulkupaperi koolauspuiden välistä ja tulla sieltä villojen kans parven lattialle. Miehellä meni aluksi puoli tuntia että sai kasailtua kaksista tikapuista niin korkeat että ensinnäkin ylettyi sinne monen metrin korkeuteen katonharjaan. Taskulamppuna kännykän torch light. Minua paleli jo tosissani, varpaat lähes tunnottomat, onneks kuitenkaan pakkasta ei paljoa. Koetin käveleskellä koirien kans pihalla. Lopulta seisoin vain ja rukoilin että pääsis sisälle, ihanan lämpimän takan ääreen sulattelemaan itseäni. Jonkun ajan päästä kuului miehen huuto jostain syvältä katon sisältä. Ei kuulemma sovi kahden koolauspuun välistä pudottautumaan. Eikun konttaa koko matka toiseen päähän taloa, tikkaita pitkin alas ja autossa sattui olemaan pikkuinen retkisaha…sama matka takaisin sinne katon uumeniin. Siinä välissä vaihdoimme hänen villasukat ja talvikengät mulle ja hän lähti katolle minun keveissä kesäkengissä ilman sukkia. Sain varpaani jotenkuten lämpiämään. Kävelin ja kävelin koirien kans pihalla. Lopulta vihellys ulko-ovelta! Mies oli onnistunut murtautumaan omaan taloonsa Kävelin suoraan uuniin ääreen lämmittelemään ja puin kelkkahaalarini päälle jotta sulan. Kauppaan lähdöstä ei edes puhuttu, kello oli jo 22. Loppuilta miehellä meni yläkerran kattoa korjaillessa. Nyt ei tahdo uskaltaa ulko-ovea aukaista, monta kertaa varmistettava ettei ovi mene lukkoon. Taidan tehdä itsestäni avainkaula-tädin:)

Olen monisairas ja vammainen. Sairastan mm. epilepsiaa ja depressiota. Tuohon aikaan oli molempiin rankka lääkitys. Menin ambulanssilla vkl päivystykseen jatkuvien epikohtausten takia. Labrakokeissa oli lääkeainepitoisuus kohonnut tosi korkealle. Ei muuta kun osastolle 2 viikoksi
ja vielä lähisairaalaan viikoksi. Jos en tuolloin olisi joutunut lähtemään ambulanssilla sairaalaan empä olisi tässäkään nyt tätä kirjoittamassa. Tipalle vedin itseni. Tällä hetkellä minimilääkitys.

kun olin noin kymmenen vuotias, ajelimme pitkin Suomea vanhempieni ja kahden veljeni kanssa. ei meillä ollut mitään päämäärää, vaan kunhan ajelimme ja kävimme huvipuistossa jne. eräs ilta yritimme etsiä leirintäaluetta, että pääsisimme nukkumaan, mutta emme löytäneet ja meidän oli pakko nukkua autossa. oli tiivis tunnelma kun 5 henkilöä siellä nukkui.

Olimme perheeni kanssa Ilomantsissa kyläilemässä sukuni luona. Myös muuta sukua oli siellä, joten päätimme yöpyä teltassa talon pihassa. Aikasemmin olimme kuulleet juttua, että kylällä olisi liikkunut susia, mutta en ole ikinä pelännyt niitä joten en pelännyt nytkään. Käydessämme nukkumaan vaarini koira alkoi haukkua ja menin katsomaan mikä oli hätänä; näin vain karhun jälkiä ja vaarin koiranhäkin edessä. Kysyin häneltä: ”Mikäs on hätänä? Susi?” Hän näytti minulle isoa karhun jälkeä lähellä koiratarhaa. Juttelimme hetken ja palailin kohti perheeni telttaa. Sitten huomasin ison otuksen lähellä telttaa. En oikein tiedä mitä minun olisi pitänyt tehdä, mutta otin kaksi puukeppiä, joita kolauttelin tehdäkseni meteliä. Karhu juoksi karkuun ja juoksin teltan luo: ”Nyt mennään kyllä sisään nukkumaan, sopu sijaa antaa!” Selitin vaimolleni koko tilanteen ja hän kertoi huomanneensa jonkin olevan lähellä telttaa, mutta ajatteli sen olevan vain vilkkaan mielikuvituksen tuotoksia.

Olin 90-luvun alussa ajamassa töistä kotiin. Työpaikka oli maaseudulla ja koti kaupungissa. Noin puolessa välissä matkaa iltakymmeneltä autosta kuului kolahdus ja pian sen jälkeen se alkoi keittää. Tuolloin ei puhelimia ollut joka nurkalla eikä varsinkaan taskuissa, lähimpään taloon oli kilometrejä ja oli talviyö. Jouduin pysäyttämään sen ainoan auton, joka paikalle osui. Olin kauhuissani kun näyttävän amerikanraudan ratista nousi suuri viiksekäs mies. Minä olin hento tyttönen, 150cm sulka päässä. Sain kuitenkin häneltä kyydin lähimpään puhelimeen ja selvisin hengissä. Seuraavaa autoa ei näkynyt vielä sittenkään, kun sain tuttavalta kyydin hinaamaan oman autoni korjaamolle. Kännykästä ja taskulampusta olisi ollut tuossa tilanteessa korvaamaton apu.

Tämä nyt ei ole varmastikaan tukalin tilanne, jossa olen ollut, mutta tulipahan nyt mieleen, eli:

Menin ex-avomieheni kanssa saunomisen jälkeen parvekkeelle tupakalle. Oli kova tuuli ja parvekkeen ovi napsahti kiinni. Aikamme yritettyämme sitä aukaista avomieheni huomasi, että hänellä on kylpytakin taskussa pullonavaaja. Sillä saimme oven auki!

Lähdin tampereelle liian vähillä rahoilla ja nukuin ensimmäisen yön makuupussin kera paljaalla maalla ja toisen lattialla makuupussin kera omituisessa koulurakennuksessa. Ruuan määrälläkään ei juhlittu. Lisäksi ensimmäisenä yönä oli kylmä ja viimeisenä päivänä aivan helvetillisen kuuma. Tuloksena reissusta aliravittu, alinukkut ja jalkansa rakoille kävellyt ihmisraunio. Olin aika halleluujaah kun pääsin viimeinkin kolmen päivän jälkeen junalla kotiin ja syömään kotona paistettuja lettuja.

Hävettää ja nolottaa mutta kerrotaan kuitenkin.
Nuorena kerran lähdin ”kavereiden” mukaan viettämään iltaa. Mentiin baariin ulkopaikkakunnalle ja viihdyttiin siellä pitkään. Yhtäkkiä huomasin että nämä ns. kaverit olivat lähteneet. Yritin soittaa, mutta ei vastanneet. Lopulta vastasivat ja olivat jo pitkän matkan päässä eivätkä aikoneet tulla hakemaan. Lopulta lähdin kävelemään kotiin, vaikka matkaa oli 100km. Meinasin jäädä nukkumaan metsään, mutta onneksi en jäänyt. Lopulta liftasin rekan kyytiin. Onneksi rekkakuski oli täyspäinen ihminen ja toimitti minut kotipaikkakunnalle turvallisesti. Sen jälkeen vielä eksyin kun oikaisin väärää kautta. 10 tunnin jälkeen lopulta pääsin ehjin nahoin kotiin. Oli opettavainen mutta traumatisoiva kokemus. Siihen jäi ne kaverit.

Päätimme viettää hääpäiväämme ja samalla joulua Karibian risteilyllä. Matkaa selviteltiin huolella ja hyvissä ajoin. Lähtöaamuna tuli olla kentällä klo 05. Niimpä sovimme viejän kanssa kyydin etukäteen vaan toisin kävi. Oli satanut yön aikan lunta ja ilma oli aiheuttanut sähkökatkoksen eikä kyseinen kuljettaja saanut autoaan hallista ulos kun ovi avautui vain sähköllä.
Tiedon saatuani tilasimme taksin, jota ei vaan kuulunut. Juoksin ulos taksia etsimään ja jonkin aikaa harhailtuani havaitsin auton joka etsi kohdettaan. No nyt päästiin matkaan. Kentällä lähtötauluissa ei ollut lainkaan meidän lähtöä. Kyseltyämme asiaa saimme kuulla että lento on peruttu. Kone on tullut myöhässä ja lentohenkilökunta nukkuu eikä varamieheistöä ole.
Monien mutkien jälkeen saimme lennot Pariisin kautta Miamiin. Koneessa en saanut ruokaa koska olen kasvis-syöjä eikä minulle oltu näille lennoille etukäteen tilattu ateriaa. Siis kuivin suin kohti Miamia. Perillä odottelimem matkalaukkuja, tuhaan. Ne olivat kadonneet, liekö laitettu koneeseen jonka miehistö nukkui….. Teimme katoamisilmoituksen joka ei johtanut mihinkään. Me seilasimme Karibialla talvivaatteet päällä, ainoat vaatteet mitä meillä oli, laivalla myytiin vain villatakkeja ja puseroita ja sellaisethän meillä oli jo päällämme.
Meille luvattiin että matkatavaramme toimitetaan seiraavaan pysähdypaikkaan joka ei sitten pitänyt paikkaansa. Päätimem tutustua laivaan ja aloitimme yläkannelta jossa oli kuntosali. Mieheni kulki takanani ja sanoi jotain, käännyin katsomaan häntä ja kompastuin liikkuvaan sähkömattoon, lensin siitä maahan ja ennen kuin pääsin ylös oli ympärilläni kymmeniä ihmisiä mm. salin hoitaja. Minut ohjattiin hissiin ja sillä alimpaan kerrokseen lääkärin vastaanotolle. Ranne oli murtunut.
Käsi kuvattiin ja kipsattiin. Myöhemmin käsi kuvattiin uudelleen ja todettiin että ranne ei ole kohdallaan ja niimpä lääkäri laitoin lähetteen Caymansaaren sairaalaan, elis euraavalla pysähdyspaikalla mutta kovan merenkäynnin johdosta laiva ei pysähtynyt Caymansaarilla. Tässä vaiheessa yhä talvivaatteissa, käsi kipsissä ja matka oli lopuillaan päätin matkustaa suoraan kotiin ja mennä siellä lääkäriin kuten teinkin.
Kipsi oli vielä pitkään kädessäni ja edessä oli usean kuukauden kuntoutus että saatin ranne taipumaan vaikka se jäi lopullisesti vinoksi. Matkatavarat odottivat meitä Miamissa. Eipä olla tämän jälkeen häämatkoja tehty.

Selvisin kuumailmapallolennosta!

Voitin kuumailmapallo lennon kahdelle viime kesänä ja siinäpä mulla meni yöunet moneksi viikoksi kun mietin miten ihmeessä selviän hengissä siitä.
No mieshän oli aivan innoissaan lähdössä mukaan, minä taas pelkäsin kuollakseni.
Niinpä keksin että yritän myydä sitä salaa ja laitoinkin ilmoituksen, johon onneksi pari kiinnostunutta vastasikin.
Loppujen lopuksi sain sen myytyä ja huokasin helpotuksesta. Mieheni sain lepyteltyä, koska varasin niillä rahoilla meille rauhallisen kylpyläviikonlopun turvallisesti maan pinnalla. Loppujen lopuksi tämä ratkaisu oli parasta meille kaikille ja tästä tulin minun selviytymistarinani.

putosin jäihin 28 asteen pakkasella.Pääsin jäälle mut lähimpään taloon oli 2km ,arvatkaapa paleliko loppu matkasta, vaatteet jääty päälle haarniskaksi

Taipumuksenani on unissakävely. Kerran sitten kävelin kerrostalon porraskäytävään alastomana. Nukun aina alasti. Kun käytävässä heräsin huomasin, että olin lyönyt oveni kiinni. Siitä alkoi piinallinen tunteja kestävä koetus.
TÄSSÄ TILANTEESSA EI TULLUT MIELEENIKÄÄN AINOATAKAAN SELVIÄMISKEINOA AAMUVARHAISELLA JÄTTI LEHDENJAKAJA LEHTIPINKAN ALAOVELLE Nappasin siitä sitten sanomalehteä runsaasti vaatteikseni, joilla verhoilin itseni. Jonkin ajan kuluttua talonmies tuli avaamaan alaovea. Hän ihan säikähti, kun näki elävän paperinuken. Tuli avaamaan asuntoni oven ja pääsin tuskanhikisenä asuntooni. Siitä lähtien olen nukkunut avain kaulassa ja yöpuku ylläni. Sanomalehdet olivat näinollen selviämiskeinonani.

Olin hukkua viime kesänän. Tyhmyyttäni lähdin veneleimään ilman pelastusliivejä ja vene kippasi. Huusin apua ja tiesin että jos en rauhoitu en kerkiä apua saamaan. Lähes uimataidottomana meinasi paniikki vallata. Pakotin itseni rauhalliseksi ja selälläni kelluen pääsin rantaan. Kyllä itkettiin kaikki porukassa ja varmasti menee liivit päälle tästälähin.

Olipa kerran pieni tarina, joka loppui tähän.

Oli synkkä ja myrskyinen yö. (Ei ollut minun vika).
Aamu valkeni kuitenkin aurinkoisena.
Piste.