Kuten sanonta kuuluu, nimi on enne. Näin toivottiin muun muassa sotien aikaisessa Suomessa, kun tyttölapsi ristittiin Rauhaksi ja poika sai nimekseen Urho. Nimien antamisen perusteena oli toivottu ominaisuus. Nimiä voidaan antaa muillakin perusteilla – toiset haluavat jatkaa suvun nimiperinteitä, toiset taas tahtovat kutsua pienokaisiaan esimerkiksi jonkun julkkiksen nimellä. Joka tapauksessa lapselle annettavaa nimeä useimmiten pohditaan hyvin tarkkaan.
Järki ei kuitenkaan aina leikkaa. Vanhempien kannattaisi jakaa vastuu keskenään nimeä pohdittaessa. Sillä aikaa, kun äiti pohtii sopivia allitteraatioita (alkusointuja), niin isä voi käyttää miehistä älykkyyttään ja miettiä nimen sisältöä ja merkitystä. Siinä vaiheessa, kun aletaan miettiä seuraavia nimivaihtoehtoja, kannattaisi pitää taukoa nimikirjoista ja selvittää päätään kahvikupposella:
Ensimmäinen huvittava tai ainakin ehkä sääliä herättänyt nimi, johon olen törmännyt seikkaillessani Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelussa, on Mursu. Vuonna 1994 annettiin yhdelle pojalle nimeksi Mursu, ja joku äiti luultavasti piti ideasta, sillä vielä seuraavana vuonna joku (parka?) sai myös nimekseen Mursun. Eläimet ovat kuitenkin kautta vuosien pitäneet pintansa nimivaihtoehtoina. Nimiksi on annettu niin Kaneja, Kanoja, Kobria kuin Sonnejakin – nämä ovat naisille lahjoitettuja ”enteitä”. Mitä lie heistä odotetaan tulevan? Miehekäs Mato olisi myös Top10 listallani. Eläinten lisäksi ruumiinosat ovat olleet suosiossa. Poikalapsia on haluttu nimittää muun muassa Aivoiksi ja Kalloiksi. Tyttöjä on ristitty ainakin nimillä Kita, Maha, Patti, Suu ja Tali. Rumempiakin nimiä löytyy, mutta en viitsi niitä tähän listata.
Kerran kuulin, että Kiinassa joku oli kastettu nimellä @. Siinä on sitten hupia, jos haluaa itselleen etunimellään varustetun sähköpostiosoitteen: @@.hullunimi.com. Miten häntä kutsuttaisiin Suomessa? Miukumauku, Kanelipulla vai virallinen Ät? Itse valitsisin keskimmäisen.
Amerikassa puolestaan eräs oikeistoaviopari oli kastanut lapsensa Adolf Hitleriksi. Lapsi on varmaan joutunut ihmettelemään perässään kulkevaa ihmisjonoa, jossa jokaisella kulkijalla komeilee hakaristi takinhihassa.
Tarkoitukseni ei tietenkään ole pilkata kenenkään nimeä, sillä eihän ole ihmisen oma syy, minkä nimen hän on saanut. (Ja voihan nimen aina muuttaa.)
Ehkä vanhemmille on sentään turvallisempaa pysyä tutuissa ja turvallisissa Mikoissa, Liisoissa, Mateissa ja Leenoissa. Eikä saa unohtaa nimeä Maria, joka on ollut ehdottomasti suosituin tyttöjen nimi kautta aikojen, Jeesuksen äidin mukaan. Väestörekisterikeskuksen tilastoissa Maria-nimi on pitänyt suosituimpien tyttöjen nimien ykkössijaa monena vuosikymmenenä. Viidenkymmenen vuoden notkahdus vuosina 1930-1979 on kenties selittämätön. Tuolloin Maria oli syystä tai toisesta tippunut sijalle kuusi Annikkien, Marjatoiden ja Liisojen taakse.
Tässä muutama klisee muistisääntö:
”Ei nimi miestä pahenna.” (Jos nyt parantaakaan…)
”Nimi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.” (Kuvahan se alunperin oli, mutta jos kerran halutaan nimen kuvaavan lasta niin mikäs siinä!)
Tämän laadukkaan artikkelin kirjoitti Suvi Latvala.
Oikeesti mikä nimi!
Erinomainen artikkeli. Kiitos tästä, Suvi!